Outileena Uotila toteuttaa maalis-huhtikuussa kiertokävelyn Sastamalassa: ”Kulkurina Sastamalan ympäri”. Retki sujuu kävellen ja pysähdellen – päivän tai kaksi kerrallaan viikonloppuisin alkaen perjantaina 29.3.2019.
Tällä sivulla seuraamme kulkurin matkaa…
Kulkurina Sastamalan ympäri
Taustaa
Joulukuisella matkallani Islannissa, koin olevani uskomattoman vapaa, kun kuljeskelin siellä tuulisella arolla. Olen lenkkeilyt kävellen jo vuosien ajan, päivittäin. Kävely ei tosin ole vain lenkkeilyä tai ulkoilua, se on samalla luonnon kokemista: maisemia, kasvua ja kasveja, monenlaisia ääniä, erilaisia valo- ja sääolosuhteita, seon tuntumaa iholla ja jalan alla, liikettä. Usein lähden aamulla ja kuljen melko lailla samoja reittejä kotoani, toisinaan kuljen päivällä, toisinaan illalla, mutta aina luonto tarjoaa vaihteluaan tutussakin maastossa, joka päivä tuntu ja tunnelma ovat erilaiset. Iltaisin voin nähdä peuroja pellolla, kevätaamun kiuru hätkähdyttää aina, samoin kuin ensimmäinen leskenlehti. Syksyllä kuulen ja näen yläpuolellani muuttavat hanhi- ja kurkiaurat, talvella ihastelen tunnelmallista valoa ja lumen värisävyjä. Ympäristöä aistimalla ajatukset jäävät ajattelematta ja olen kävelijänä osa ympäristöä. Luonteelleni sopii kuljeskelu, ilman tarkempaa päämäärää tai määränpäätä. Tiedän kokemuksesta, että kävely tekee hyvää. Kävely on myös vapaata erilaisista välineistä; voin poiketa tieltä metsään, kiivetä jyrkänteelle, pysähdykset onnistuvat silmän räpäyksessä ja vauhdin määrään itse.
Kävelyreissun suunnitelma
Vapauden kokemukseni Islannissa ja ilo kävelemisen mahdollisuudesta kehkeytyivät mielessäni kävelyksi kotikuntani ympäri. Töiden kannalta otollinen aika minulle on keväällä. Päädyin aloittamaan perjantaina 29.3. Minulle luontevaa on kävellä etelästä pohjoiseen ja edelleen myötäpäivään takaisin etelään eli kävelyni aloitus- ja lopetuspaikka on Illo. Sieltä suuntaan Keikyän kautta Kiikoisiin ja edelleen Säviin. Sävistä jatkan Mouhijärven kautta ehkäpä Karkkuun ja loppu reitti selviää matkaa tehdessäni, samoin tarkemmat reittivalinnat ja yöpaikat. Minulle vapaus on todella tärkeää ja terveet jalat tuovat valtavasti vapautta. Kun nyt lähden kiertämään suurta Sastamalaa, en halua muita rajoitteita vapauteeni. En halua mitata aikaa enkä matkaa, enkä aio kiertää tarkasti kunnan maantieteellisiä rajoja vaan suurin piirtein kulkea ympäri Sastamalan. Kun en jaksa enempää tai haluan muuten lopettaa päivän kulkuni, toivon voivani tehdä sen. Olen kulkuri, ilman suurta rinkkaa. Väsyessäni poikkean läheisen taloon pyytämään levähdyspaikkaa ja hyvä, jos saisin jotain syötävääkin. Palkaksi voin piirtää, lukea runon, pestä vaikka ikkunat tai ihan vaan jutella. Joka tapauksessa toivon, etteivät ihmiset pelkäisi, vaikkeivät haluaisikaan avata oveaan. Minulle voi etukäteen kertoa mahdollisista paikoista, joissa voisi lepuuttaa jalkojaan, syödä tai yöpyä, saapa sitten nähdä osuvatko paikat reitilleni.
Toivon, että saan Sastamalan kierrettyä huhtikuun aikaa. Alkuviikot olen töissä, mutta aina muutaman päivän kerrallaan, pääsääntöisesti viikonloppuisin, on tarkoitus kulkea. Haluan kulkea yksin, mutta joksikin aikaa saa liittyä seuraan. Kaikella kiitollisuudella ja mielenkiinnolla otan vastaan vinkkejä reiteistä, metsäpoluista, upeista maisemista tai paikoista, helppo- tai vaikeakulkuisista maastoista tms. Jos en saa hyviä vinkkejä, taidan aika paljon seurailla erilaisia teitä tai polkuja. Toivon, että tapaan ihmisiä kulkiessani ja ehkäpä innostan muitakin tutustumaan kävellen yhteiseen kotiseutuumme.
Vaihtokenkien ja juomapullon lisäksi minulla on ainakin kamera, kynä ja paperia mukanani. Tarkoitus on tehdä jonkinmoinen tekstikokonaisuus kävelystä ja kulkurielämästä. Kotiseudun kiertäjänä ja Kotiseutuyhdistyksen jäsenenä, teen reissun yhdessä kotiseutuyhdistyksen kanssa niin, että kulkuani voi seurata tai siihen haluamallaan tavalla osallistua kotiseutuyhdistyksen nettisivujen kautta.
TÄSTÄ SE ALKAA!
Ploki päivittyy niin, että tuorein juttu kuvineen tulee näkyviin tässä alkutekstin jälkeen ylimpänä.
12.4.2019
Aamu on koskettavin vuorokaudenaika. Se jollakin tapaa virittää uuteen päivään, vaikka kuten kulkupäivien aikana on koettu, sää voi muuttua aivan täysin päivän kuluessa.
Aamun valo on kaunis, tänä aamuna itätaivas oli oranssinkeltainen ja pilvet nousevan auringon yläpuolella violetit. Taivaalla näkee yleensäkin aamuisin ja iltaisin vastavärien tuomaa dramatiikkaa. Jos taivas on ruskossaan keltainen,pilvet ovat usein violetit, jos taas oranssi, pilvet ovat siniset.
Pakkasta oli matkaan lähtiessäni noin viisi astetta, mutta taivas selkeni koko ajan lisää. Aamutoimet kotona, reilusti aurinkorasvaa naamaan ja isän kyydillä Rautaniementie 500 paikkeille. Innostuneena sain taas lähteä kävelemään.
Västäräkki ja pajunkissat tervehtivät minua heti alkumatkasta. Kulku tuntui keveältä ja matka taittui Sammaljokivartta ihaillen. Joella oli paljon joutsenia, telkkiä ja sorsia, muutamat olivat aika tuttavallisia.
Tänään matkaa oli enää vähän jäljellä ja osasin ottaa rennosti. Kuljin peltoja ja metsiä. Yhdessä metsässä tein risunuotion, voi mikä lämpö ja rauha.
Peurojen rauhaa kulkuni häiritsi tänään moneen kertaan, muutama metsäkanakin väistyi kulkurin tieltä. Taivaalla näin kotkan, toisen matkani aikana. Laskin rauhassa sataan, yksi siivenisku sinä aikana – juhlallista.
Puolilta päivin olin Sammaljoella. Istuin kirkon rappusilla ja ajattelin viidenkymmenen vuoden takaista marraskuun päivää, jolloin vanhempani vihittiin täällä.
Muutamaan oveen kopittelin, mutta ovi ei avautunut. Pääsin kuitenkin teelle yhteen taloon, siellä juttelumme rönsyili luonnon monimuotoisuudesta, käsitöiden kautta vanhustenhoitoon ja nauttimani ”lady grey”-teen innoittamana sain kiinnostavan oppitunnin Englannin kuninkaallisten historiasta. Jos muistan tarinan oikein, yksi kuninkaan kuudesta vaimosta oli Lady … Grey
Matka jatkui metsiä pitkin. Tänään nousin usealle pellon keskellä kohoavalle metsäiselle kumpareelle. A Uskon katajien kertovan kumpareiden olleen joskus laitumena.
Maailma muuttuu, nyt pellonreunassa on muovitettuja rehupaaleja. Mutta kauneus on katsojan silmässä, kyllä niissäkin on omaa estetiikkaansa.
Iltapäivällä poikkesin vesilasillisella erään miehen mökissä. Hän kertoi laittaneensa Illon liepeillä olevan mökkinsä myyntiin eilen. Mökki oli siisti ja mies oli ollut siihen tyytyväinen, mutta nyt oli aika muuttaa ja luopua mökistä. Minunkin ympyräni sulkeutuu ja on aika hyvästellä kulkurinelämä.
Ennen neljää ehdin Illoon, lähtöpaikkaani Meijän tilalle ja sain taas Kylväjän Paulilta kyydin, mutta nyt voimaannuttavalta reissultani kotiin.
Kiitos peltojen raivaajat, moninaisten rakennusten rakentajat, kohtaamani ystävälliset ihmiset, kyydin tarjonneet, jalat ja kroppa. Sastamalan luonto ja kevät kaikessa moninaisuudessaan ovat sanoin kuvaamattoman kauniita.
7.4.2019
Hyvin nukutun yönä jälkeen, kävin aamuvarhaisella ulkona, siellä rastaat lurittelivat ja kyyhkyset kujersivat, taivas kuin tulessa. Kaiken ihanuuden lisäksi kurkipari oli laskeutunut jäälle.
Tukevan aamupalan ja hyvästien jälkeen lähdin kulkemaan kevein mielin ja jaloin. Maasto oli helppoa kulkea läpi metsikön ja peltojen. Kärppälän talot näkyivät kauas jyrkässä rinteessä, päätin ohittaa ne ja korkeimman kohdan ja suuntasin yli valtatien.
Matka taittui tänään erityisen nopeaan, taisin kävellä enemmän teitä, kuin muina päivinä. Mutta aina saa palkkion, kun siirtyy metsän puolelle.
Jokipohjan vaiheilla poikkesin yhteen taloon juomavettä pyytämään. Teinipoika tuli avaamaan. Sain vettä ja pian vanhemmatkin tulivat paikalle, kun poika oli soittanut ulkona olleelle äidilleen. Myöhemmin äiti kertoi sanoneensa pojalle puhelimessa, ettei kulkureita ole olemassa, mutta niin vaan oli poika puhunut totta ja pihassa oli kulkuri, kun hän ennätti paikalle. Sain isännällä reittivinkin ja kapusin korkealle mäelle.
Ekojärven lintutornille metsiä pitkin päästäkseni, piti vähän kierrellä, että pääsin ojasta yli. Oli kiva käydä siellä, vaikka jäisellä järvellä oli iltapäivällä hyvin hiljaista. Toivoin, että perhe ensin olisi hakenut minut Ekojärveltä, mutta heillä oli muita menoja ja niin minä jatkoin kulkuani.
Myöhemminkin poikkesin vesilasilliselle. Yhdessä talossa söin voileipää ja teetä, katselimme hienoja valokuvia Lapin reissuilta ja puhuimme suunnistuksesta. Suunnistus on tärkeä osa kulkurinkin kierroksessa, kun suunnistaa on tietyllä paikalla kartalla ja samalla elää hetkessä.
Loppupäivästä suunnistus sujui hyvin, mutta teitä pitkin kulkuessani, tuli ensimmäistä kertaa työ- ja kotiasiat mieleen. Tänään iltapäivän matkani varrella oli aika paljon hakkuita ja taimikoita. Ilokseni olen huomannut, että paljon on myös vanhempaa metsää ja lahopuuta. Kyllä Sastamalassa on paljon kaunista maalaismaisemaa. Kun kysyin erään talon isännältä, mikä olisi hyvä reitti, hän vastasi, että kaikki täällä on kaunista. Hienoa, että osaa arvostaa omaa kotiseutuaan!
Lopulta ehdin lähelle Rautaniemeä, ennen kuin sain kyydin kotiin. Kävely kulkee ja jaksoin erinomaisesti, mutta tänään ehtopäivällä tunne oli laimeampi.
Joka tapauksessa aivan huippu viikonvaihde taas koettuna!
Lämmin kiitos kaikille kulkuria jeesanneille!
*****
6.4.2019
Salosella sain hyvää seuraa ja ruokaa sekä sikeät unet.
Lähdin kävelemään peltojen poikki kuulaassa aamupakkasessa. Sänki ja multa rouskui saappaan alla, olin taas onnentyttö.
Pian tulin purolle(Hiusjoki), jonka kiemuraisia rantoja en malttanut olla seuraamatta. Matkalla oli komea koski -mikä ääni ja voima! Koski,tuo maaston ja veden jatkuva liitto ja kevätaamun liitto: pelto ja kiurun laulu.
Maisemat ovat edelleen kumpuilevat, maisemat komeat. Jos eilen oli kumpuja ja ihania puroja, tänäänkin maasto on ollut vaihtelevaa, mutta purojen tilalla on järviä.
Aurinko lämmitti ja monen monta suruvaippaa, sitruuna- ja nokkosperhosta sekä yksi neitoperhonen lenteli päivän aikana matkani varrella. Kurkipariskuntia näkyi pelloilla, metsässä lauloi peipponen, korppi, palokärki ja haukkoja näkyi metsisemmillä seuduilla. Kevään ensimmäiset sinivuokot näin Karkun vaiheilla ja iltapäivään mennessä niitä oli näkynyt jo monin paikoin. Kevät tekee minusta entistä enemmän lapsen. Kaikki kasvu ja elämä luonnossa saavat mielen iloiseksi, kiinnostuneeksi ja toivorikkaaksi.
Tapani mukaan kuljin kumisaappaineni pääosin metsässä ja pelloilla. Iltapäivällä piti kulkea metsässä, varjostuksenkin takia, koska pelkäsin kevätauringon polttavan nahkani.
Muutamassa talossa poikkesin täyttämässä vesipulloani. Tuikun talossa keinuttelin hyvin tovin keinustuolissa, samalla juttelimme innokkaasti rouvan kanssa ja hörpimme teetä. Opin jopa sanan ruotsia: björkäng eli koivuniitty, se on Tuikun rouvan nykyinen sukunimi.
Ennen ehtoota ehdin yöpaikkaani Ellivuoren kupeeseen. Heikkilän isäntäväki piti niin hyvänä, että saunottuna ja vatsa täpötäynnä sain mennä nukkumaan. Suuret kiitokset!
*******
5.4.2019
Isä toi minut aamulla sinne, mihin pyhäehtoona olin kulkenut eli Taipaleentien ja Raistamontien risteykseen. Metsiä pitkin kuljin lounaaseen kohti Säviä. Talven aikana näissä metsissä on kulkenut paljon hirviä, ihmisjälkiä ei näkynyt. Yhytin kulkiessani kaksi valkoista, kisailevaa jänistä. Kylläpä ne pitivät omalaatuista ääntä! Hirvet ja mahdollisesti muutkin eläimet olivat kalunneet haavan ja pajun kuorta ja oksia monin paikoin.
Kyllä ihmisetkin ovat metsissä kulkeneet, tänään minut yllätti suurten kuusien ja kivenjärkäleiden kainalossa oleva piilokoju. Joskus metsässä näkee rengaspinoja, pullokätköjä ja autonromujakin.
Kaikissa vesistöissä on nyt paljon vettä, Sävijoessakin oli upea koski. Tosin minulle, Kokemäenjoen rannan asujalle, nämä joet ovat komeita ojia.
Sävijärvi kannatti kiertää; maasto on kumpuilevaa, metsät kauniita, on peltoja ja taloja ja järvi näkyy lähes koko ajan – hyvin suomalaista maalaismaisemaa.
Katselin erään talon pihassa leikkeihinsä syventynyttä pikkulasta. Kun huikkasin moin pellolta, lapsi juoksi pelästyneenä sisään. Onneksi äiti ei pelännyt vaan tunnisti kulkurin. Huilailin pihakeinussa ja juttelimme. Perheenäiti on aikanaan muuttanut Säviin Tampereelta ja oli hyvin tyytyväinen maaseutuun. Banaani eväänä jatkoin matkaa.
Sävijärven eteläpäässä poikkesin taloon, jossa sammutin janoni vastakeitetyllä mustikkamehulla! Arviolta ikäiseni emäntä oli kotona ja kirjoitti kyläkirjaa. Jäin miettimään, lisääköhän viidenkympin lähestyminen kotiseudun ja omien juurien merkitystä.
Paljolti metsiä pitkin kuljin Mouhijärven suuntaan. Märkäjärven rannat yllättivät märkyydellään, siellä piti kierrellä ja kaarrella.
Kerran pidin sadetta kuusen alla, muuten päivä oli pilvipoutainen.
Tänään sain ihailla kumpuilevaa maalaismaisemaa ja vanhoja metsiä. Mieleeni jäi kaikista kauniista näkemistäni puista erityisesti pahkainen koivu, kalliota pitkin suikertava kuusi, ja monet uhkeat, pellolla yksikseen kasvaneet kuuset ja männyt ja koholla olevat juuret.
Aina välillä huilasin puiden alla, kaatuneiden runkojen tai pöllipinojen päällä.
Juttelin Hanhilahdentiellä tapaamani naisen kanssa. Oli mukava huomata, että meillä on yhteinen tuttu Keikyässä. En ole tavannut tätä tuttavaa vuosiin, mutta nainen lupasi välittää hänelle lämpimät terveiseni.
Alkuehtoosta tulin Kortejärventielle, josta löytyi kortteeri, hyvää ruokaa ja lämpöä. Kiitos kaikesta vieraanvaraisuudesta!
31.3.2019
Kolmena päivänä reissua on tehty hymyssä suin.
Pyhäaamuna ripsi hiukan lunta, kun lähdin kulkemaan yöpaikastani, Kiikoisten Tervahaudasta paikallisoppaan eli Lehtismatin kanssa Kuorsumaanjärven rantaan. Kurjet ja telkät säikytimme lentoon, joutsenia, tiaisia ja rastaita, emme tainneet läsnäolollamme juuri häiritä.
Keskustelumme polveili kulkiessamme ohittamiemme paikkojen historiaan, aina isovihasta torppien vapautukseen ja nykymetsähoidosta nuoruusmuistoihin.
Tätä kirjoittaessani nämä paikkojen tarjoamat puheenaiheet tuovat mieleeni Sebaldin vaikuttavan kirjan: Saturnuksen renkaat, joissa kulkiessa ohitettavat paikat muistuttavat historiasta ja sen tapahtumista hienon monisyisesti.
Poikkesin taloon puolenpäivän aikaan, juuri kun lounas oli valmistumassa. Kun kerroin reissustani ja itsestäni minut kutsuttiin herkulliseen ja monipuoliseen ruokapöytään. Luonnikkaan tunnelman vallitessa vatsa tuli täyteen ja siinä syödessä ja jutellessa aamupäivän pilvet kaikkosivat ja aurinko alkoi paistaa. Kun on aurinkoista, mielikin tulee valoisammaksi!
Välillä kuljin tietä ja välillä metsissä. Toisinaan oli sulaa, toisinaan sai kahlata sohjossa, liikunta oli siis monipuolista.
Pirulanvuoren retkeilypoluilla oli jylhää ja kaunista. Rinteiden maaperässä on kuitenkin ravinteita, siitä kertoo lumen alta paljastuneet sinivuokon, kevätpiipon ja talvikin lehdet.
Matka Onkijärvelle oli lumen paljouden vuoksi hikinen. Pääsin palkaksi suolle ja muutamaankin kertaan nuuhkimaan suopursun tuoksua. Matkan varrella oli tänään monia järviä ja lampia, jyrkänteitä ja pikkusoita, taas erilaista luontoa kuin edellisinä päivinä.
Vaikka metsässä on ihanaa ja sinne haluan joka päivä kävelemään, kyllä minä olen peltoaukean pilikkoja.
Ensi perjantaina jatkan läheltä Taipaleen kylää, sieltä minut haettiin ehtoon edellä autolla kotiin.
******
30.3.2019
Sain lähteä kulkemaan kauniiseen kevätaamuun vieraanvaraisesta ja luonnikkaasta yöpaikastani Aarikkalan Marttilasta lintujen laulaessa.
Lammelan ulkoilumajalle sain perheeni nuotiokavereiksi.
Sieltä metsän poikki oikaisu oli hikinen urakka. Pehmeää lunta oli monin paikoin ainakin polveen asti, välillä humpsahdin johonkin koloonkin. Vaikka hikihomma on aina mieleenpainuvaa, kyllä Pitkänkylän tielle tuleminen oli mukavaa. Vehkakorven mäen päällä minulle esiteltiin yksi vanha talo ja sain juomapulloni täyteen vettä. Vehkakorven tietä pitkin jatkoin kohti Kiikoista.
Jos eilen kuljin peltoja ja tasaista maata, tänään oli matkan varrella kiviä, mäkiä ja todellista metsämaata.
Tien varressa polttopuita tehnyt mies kutsui minut saunamökilleen vichylle ja yksi lenkkeilijä ilahtui minut nähdessään. Kertoi aavistaneensa, että tapaa kulkurin, kun oli lukenut lehdestä reissustani. Kulku sujui hyvin, mutta heti on mukavampaa, kun poikkeaa tieltä. Metsässä osaa elää hetkessä ja näkee ja kokee niin paljon enemmän. Tiellä tahtoo miettiä matkan pituutta seuraavaan risteykseen.
Iltapäiväteetä join Myllymäen Pirkon kanssa ja voi kun meillä oli hauskaa. Tapaaminen oli sattuma, mutta tunnemme ennestään.
Jaarajoen tulva oli komea, joki vuolas ja rannat kauniit. Joella oli telkkiä ja lehtokurppa, jos bongaus osui kohdalleen. Kuvia tuli näpsittyä, vaikka parhaat jäivät muistifilmille.
Loppumatka tuli hortoiltua ristiin rastiin, kun en tahdo malttaa kävellä tiellä. Välillä piti palata takaisin, kun tuli liian iso oja vastaan. Ennen pimeää ehdin Lehtismatille, jossa vietin ikimuistoisen saunaillan ja sain vatsani täyteen.
29.3.2019
Lähdin kirkkaaseen kevätaamuun yhdeksän maissa, kun Kylväjä Pauli tuli hakemaan. Ensimmäinen etappi Soinilan kylästä Illoon taittui autokyydillä.
Koko päivän seurasin luontoa ja karttaa, ei tullut murheita mieleen. Suunnistus sujui hyvin, yhtä ketunkenkkiä lukuunottamatta. Jonkin verran Kämmäkän jälkeen siirryin kulkemaan tietä, siihen asti kuljin lähes kokonaan peltoja ja metsiä pitkin. Huomiota herätti tasaiset, isot ja kivettömät pellot Illon seudulla. Metsien laita ei ollut yhtä hyvä. Motomiehen kanssa juttelinkin.
Kämmäkässä uskaltauduin koputtelemaan yhden talon ovea, kotona oltiin, muttei avattu. Seuraavassa talossa oli hymyilevä ja ilahtunut vastaanotto. Emäntä oli lukenut lehdestä kilkurista ja sanoi, ettei olisi uskonut minun poikkeavan juuri hänen luokseen. Karjalaiset juuret omaava iäkäs emäntä, laittoi heti teen tulelle. Juttelimme hänen perheensä evakkomatkasta ja äitinä olemisesta, ylipäätään elämästä ja kuolemastakin. Tunnelma oli kuin olisi vanhalle tutulle poikennut. Kun puhuimme murrosiästä, emäntä totesi, että teinin voisi laittaa ”reettä mettään”. Ei pidä lähteä murrosikäisen juttuihin, ne kun menevät muutamassa vuodessa ohi, samaan hengenvetoon hän jatkoi, että kiinnostunut nuorten asioista toki pitää olla. Suur kiitos tarjoiluista, ystävällisyydestä ja koskettavasta kohtaamisesta. Halattiin kun lähdin.
Iltapäivä ollessa pitkällä tulin Keikyään ja yöksi menin Aarikkalaan. Marttilan pariskunnan hoivissa olin kuin hotellissa. Ruokaa, sauna, hyvää seuraa ja paljon puhetta. Miten voi kulkuri kyllin kiittää!
*****
28.3.2019
Jo viikkoa aiemmin olisin halunnut aloittaa kävelyni, ihania kevätpäiviä menee töissä, tosin myös sadetta ja melkeinpä myrskyä. Mieleen tulee sanonta, huhtikuu on kuukausista julmin. Välillä on niin kaunista ja lämmintä ja sitten tuleekin talvikeli takaisin. Julmaa nopea säiden muuttuminen on varmaan paitsi ihmismielelle myös luonnolle: muuttolinnuille, kasveille, herääville hyönteisille.
Lähtöpäivä lähenee, aamulla tein vielä metsälenkin ennen töihin lähtöä. Muutama mahdollinen yöpaikka Keikyästä, Vehkakorvesta ja Kiikoisista on ilmaantunut ennen lähtöä. Pakkaan vähäiset tavarani: juomapullo, kynä ja paperia, kamera, vähän energiaa tuovia välipaloja, vaihtokengät ja sukat, ohut pusero ja avaruushuopa, wc-paperia. Tilaa olisi kyllä makuupussillekin. Mietin sen ottamista, vaikka parasta olisi kävellä ihan ilman kantamuksia. Ajatus vieraassa paikassa yösijan pyytämisestä tuntuu todella vaikealta, mutta syötävää ja lepopaikkaa pitää ainakin rohkaistua pyytämään matkalla.
Ajattelen kävelemistä ja pääsen yllätyksekseni varhaislapsuuteen. Äiti on kertonut, että opin kävelemään yksivuotispäivänäni. Samoin poikani alkoi kävellä ensimmäisenä syntymäpäivänään tai ehkä jo sen aattona. Muista, että hänellä oli silloin siniset lappuhaalarit. Voi kuinka suloinen hän olikaan.
Kävelemään oppiminen on varmasti huikea kokemus, nousta omin jaloin ylös, saada uusi perspektiivi maailmaan. Ajatella, kuinka paljon lapsi voi oppia tai kokea ensimmäistä kertaa elämässään, yhden päivän aikana. Minäkin 46 vuotta kävellyt, lähden kävelemään uteliaana oppimaan ja ensimmäistä kertaa Sastamalan ympäri, ensimmäistä kertaa myös moniin paikkoihin. Mitä opin ja koen, olkoon se kokemisen arvoista.
Kulkurina kulkeminen on minulle uutta ja jännittävin osa retkeä. Yksi kulkumies, kuten hän itseään tituleerasi, poikkesi meillä aamuseitsemältä yksitoista vuotta sitten. Ulkoisesti hän oli siisti, mutta puheet olivat sitten ihan muuta. Yksin ja ystävällisyydellä vietin tunnin hänen kanssaan jutellen tai paremminkin häntä kuunnellen. Huivin, tumput ja lämmintä juotavaa kulkumiehelle lahjoitin. Kokemus jäi elävästi mieleen. Kulkukauppiaita meillä on kyllä käynyt lapsuudestani asti ja varmasti vielä enemmän ennen minun aikaani. Lapsuudesta muista Hipsukan, polkupyörällä kulkeneen hiljaisen miehen, jonka matkalaukussa tai myyntilaukussa oli nappeja, nauhoja, neuloja ja muuta pikkutavaraa. Erityisesti muistan konekirjotut nenäliinat, joista haaveilin varmaan vuosia. Hipsukan viimeisellä käynnillä, äiti osti ne!
Meillä kävi kahdeksankymmentäluvulta alkaen taulukauppiaita ihan kiusaksi asti, kun isä teki kauppoja. Kankaanpäästä on tullut kenkäkauppiaita ovelle vielä 2000-luvulla ja edelleen meillä käy ystävällinen, erilaisia säilykkeitä kauppaava, myyntiedustaja, kuten heitä varmaan nykypäivänä nimitetään. Melkein aina ostan marmeladia ja saan kaupan päälle hyvän mielen. Yleensäkin olen hyvin luottavainen ja uskon ihmisistä hyvää. Toivottavasti herätän samanlaisia tunteita taloissa, joissa poikkean.
